Comeback

Ja minäkun luulin, että on taasen vierähtänyt kuukausi edellisestä bloggailusta, mutta ei. Vasta viikko. Loistavaa.

Mitä viikossa on tapahtunut?
No, olen päässsyt takaisin kontrolliin ja saanut elämäni taas hallintaan.
Olen siis laihtunut.
Olen nähnyt vanhoja tuttuja.
Olen tehnyt elämäni tähän asti rohkeimman teon:
menin puhumaan koulussa täysin tuntemattomalle, vain kehuakseni tämän paitaa.
Olen pitänyt paastopäivän.
Olen löytänyt uudelta asuinseudultani lähimmän uimahallin.
Olen valehdellut.
Olen ehtinyt joka aamu kouluun.
Olen elänyt suht tasapainossa.
Olen energinen.

Olen perfektionistinen, Mutta entäs sitten? Näin on ollut ennenkin. Ei näin voimakkaana. Myönnänhän toki, että sisälläni möyryää tunne siitä, miten kohta kaikki romahtaa. Mutta silloin siivoan. En olekkaan aiemin huomannut miten mukavaa on tulla siistiin asuntoon. Seuraavan kerran ahdistuksen iskiessä aloitan järjestelmällisen vaatekaappituunauksen.

Eilen söin alle 50 kaloria (tämä tuli coca-cola zerosta ja purkasta, eli alle 20 loppujenlopuksi?). Lasken sen kuitenkin paastoksi.
Tänään minulla on 200 kalorin ruokasuunnitelma, ja söin koulussa salaattia ja kotona omenan.
Menen nykyään aiemmin nukkumaan kuin ennen. Laitan kaikki aamuksi valmiiksi. Panostan ulkonäkööni, unohtamatta persoonaani.

Silmänympärysvoiteet,
kynsilakat,
finnien tehopoistaja,
ripsiharja,
käsirasva,
päivittäinen tehonaamio.

Kaikki minulle uusia asioita. Meikkaan edelleen ihan normaalisti ja muuta, mutta nyt tarvitsen lisäksi muuta ohjelmaa päivilleni. Läksyt teen heti koulusta tullessani ja sitten menen tietokoneelle. Toisinaan käyn uimassa tai näen tuttuja. Mistä tämä energia tulee?

Toisaalta, sisälläni velloo. Olen ahdistunut. Teille voinkin sen tunnustaa, että olin suunnitellut tekeväni itselleni jotain (tiedän aika tarkalleen mitä, mutta en ilmeisesti halua sanoa sitä ääneen?) viime sunnuntaina. Joku kuitenkin pysäytti minut. Ehkä lääkkeiden puute.

Jos tämä menee taas tähän, en jaksa. Siksi yritän pinnistellä ja saada itselleni ohjelmaa ja tekemistä päiviksi. Haluan estää ja pakoilla ahdistusta. Työntää sen kauas. Elää ilman sitä. Menen ruokavälkillä haaveilemaan vessaan tai käytäville. Rakastan sitä. Välillä nauran itsekseni omille ajatuksilleni, mutta se ei enää haittaa. Saan niistä voimaa.

Yritän vielä pinnistellä kuun loppuun energisenä, siellä on seuraava tavoitepaino.

Kirjoitan muuten nykyään sensuroimatta. Lopuksi luen tekstin nopeasti läpi, mutta en muuta siitä mitään. Siksi en aina tiedä itsekkään mitä tarkoitan, tai onko millään mitään tekemistä toisten asioiden kanssa. En löydä aina aasinsiltoja, mutta sekään ei haittaa. Nyt menee näin, niin menkööt.