(c) Kurt Cobain
En ole uskaltanut käydä täällä. Aluksi siksi, että minulla oli niin paljon ohjelmaa. Pidin itseni kiireisenä. Asun nykyään yksin, mikä on ehkä jo selvinnytkin. Tämä on tarkoittanut viimeisten 6vkon aikana sitä, että paastoan viikon tai kaksi ja kun lähden viikonlopuksi kotiin, ahmin. Järjettömiä määriä. Useimmiten oksentamatta. Ja näin ollen painoni on jummannut samoissa lukemissa koko tämän ajan. Se on lisäksi heitellyt n. 5kg viikossa. Edes takaisin. Viikolla pois, ja viikonloppuina takasin.
Kuten tiedätte, tämä käy pidemmän päälle raskaaksi elimistölle. Minulla meinasi sydän pettää. 16 - vuotiaana. Onneksi en joutunut sairaalaan. Sanoin äidilleni, että tiedän mistä tämä johtuu ja voin lopettaa sen. Lupasin.
Minulla ei ole tahdonvoimaa aivan järjettömästi. Minusta on helppo luovuttaa, luisua, kadota, kauas pois. Lopettaa. Olla syömättä.
Tarvitsen paljon enemmän voimia syömiseen, kuin syömättömyyteen. Tämä on ihan uutta. Ja kiehtovaa. Ihanaa.
Nykyään syön 60 - 600 kcal/pv. Syön siis, verattuna paastoiluun, tämä on valtavasti. Lehdessä kerrottiin juuri kuinka pääsee kesäksi rantakuntoon. Siihen kuului 500kcal/pv osuus, joten kukaan ei nyt valita minulle tästä, ok? Ihanaa.
Jokatapauksessa, halusin selittää teille, miksen ole käynyt täällä. En uskalla seurata lukemiani blogeja, en katsoa thinspo kuvia, nähdä yhtään kilomäärää, koska pelkään vajoavani takaisin onnelliseen paastooni. Nyt saan ravintoaineita sen verran että pysyn pystyssä. Ennen kuin kukaan huolestuu, BMI:ni on edelleen varsin runsas,( 25-26/ toisinaan 27) joten kyseessä ei siis ole mikään siro keijukainen.
Ja näin, tämäkin vain pikaisena kertauksena, ettei kukaan ihmettele miksi on hiljaista (minkä en usko tapahtuvan, en ole kovin aktiivinen muutenkaan). Nyt kipitän äkkiä pois, lukematta yhtäkään blogia, katsomatta kuvaakaan.
Eminem soi ja mietin mitä minulle on tapahtunut. Onni puuttuu.
( http://open.spotify.com/track/71kwwY8sN7Fy8PXpLszXk8 )

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Yritä pois !