Haluun ajatukset

haluun sun ajatukset
ei muilla niihin oo asiaa

Opettaja tulee. Ihmisiä tunkee ahtaana virtana luokkaan. Minulla on hyvä olla, liian iso khakinvihreä Fidasta ostettu takki ja 3,5m pitkä kaulaliina. Viimeinen pulpetti. Konseptipaperi ja lyijykynä esiin. Vien laukun luokan eteen. Kohta näen kauniit hiuksesi ja usvaiset silmäsi. Istuudun takaisin. Koe alkaa.

Pulpetteja on tyhjillään. Yksi erityisesti. Aina myöhässä. Mikset voi ottaa sitä aikaisempaa metroa. Miksi pitää tulla aina myöhässä. Entä jos et tule ollenkaan. Johtuuko se minusta.

'Luettele kaksi sadun konventaatiota' Ovi käy. Tulit viimein. Vaaleat hiukset heilautat taakse. Istut etummaiseen pulpettiin. Sika. Nyt tiedät että minun on käveltävä ohitsesi kun vaihdan kokeen ensimmäisen osan toiseen. Tiedät missä istun, tiedän sen.

'Kerro kolumnista Orjia ja Kuninkaita, hydyntäen tekstilajeja ja kontekstia referoinnissasi' Katson kuinka paitapuserosi liilat raidat vääntyilevät selkäsi tahdissa. Luokassa on epätodellisen hiljaista. Joku viheltää käytävässä. Opettajan auktoriteetti meni ensimmäisellä tunnilla ikkunasta ulos. Kello tulee kymmenen. Olen valmis. Sinä et. Hyvä J, et kai nuku kokeessa?

Suljen silmät, vierustoveri on edelleen ensimäisessa osassa. 'mitä konteksti meinaa' Kuiskaan vastauksen. Huomaan tehneeni väärän tehtävän. Tämä ei kuulunut tähän kokeeseen. Mitä teen. Sinä olet varmasti kohta valmis. Kellon viisari rapsahtaa. Kahteen sivulliseen tekstiä ei mene kauan. Tiedän että olet luova. Ei auta, nyt on keskittyttävä kokeeseen. Näen selkäsi koko ajan, se häiritsee minua. Säikähdän jokaista rapinaa. Ja silti et ole lähtenyt vieläkään. Lopulta sain kuin sainkin toisenkin esseen valmiiksi. Olet edelleen täällä. Pyörittelet kynää pöydällä. Kello rapsahtaa jälleen.

Aina viimeinen. Mennessä ja tullessa. Olet kiinnostava.

Palautan paperin. Sivuutan pulpettisi juuri ja juuri. Tiedäkkin, näin kun katsoit viereisen tytön rintoja kun hän tuli luokkaan. Tunnen itseni isoksi, kun pulpetit ovat niin lähellä toisiaan. Menen paikalleni ja pakkaan kynät ja paperit nätisti lomittain käteeni. Luokassa on vielä paljon ihmisiä. Tein kokeen tunnissa.

Menen luokan eteen, kyykistyn lattialle ja alan järjestelemään niitä laukkuuni. Järjestely on ehkäpä lähempänä tunkemista. Olisin voinut ottaa laukkuni taakse ja pakata tavarani siellä, mutta tiedän tarkalleen mitä teen. Tunnen kuinka katse on naulittuna selkääni. Tunnen sen miten se pikkuhiljaa nousee niskaani. Mittaa hiusteni pituutta. Laitan silmät kiinni. Sydämeen sattuu. Nyt on mentävä.

En voi.

Tavarat kainaloon, menen käytävään. Astun ovelta askeleen sivuun. Opettaja saattaa vielä nähdä minut, mutta toivon että J ei. Sydän rauhoittuu. Olen selkä ovelle päin ja laitan kaulaliinaa kaulaani. Pidän sen neljästä villatupsusta, se on valtava. Harmaata villaa 3,5 m pituudelta. Laitan valtavat, ilmastointiteipillä tuunatut kuulokkeet korvilleni ja soittimen taskuuni. Nyt kotiin. Kaikki hyvin. Olet vielä vapaa.

Katson luokkaan ja säikähdän. Pakkaat tavaroitasi. Sika, teet sen taas. Teit sen perjantaina fysiikan kokeessa. Lähdet aina perääni. Sydämeni kiihtyy. Perjantaina menin keskustaan kävelylle. Sama metro. Nyt lähes juoksen rappusiin. Näen sinut sivusilmilläni. Olet yhdet portaat perässä. Tekisi mieleni itkeä.

En uskalla katsoa peileihin. Olet niin samanlainen, saattaisit huomata katseeni niistä. Ulkona huomaan kaveriltani viestin. Hidastan hieman, sydämeni takoo edelleen. Naurahdan hermostuneesti, vastaan lyhyesti 'asdasd, tylsyyskiksit'. Pakko mennä eteenpäin. En tiedä missä olet, tiedän vain että tulet metrolle.

Hypin tottuneesti viivojen yli. Pomppaan katukivetykselle ja siltä alas. Hymyilen ujosti. Vielä hetki ja olen metroaseman sisällä. Sen ikkunoiden suojasta huomaan, että en näe sinua. Minne jäit? Saan sinusta voimaa, vaikka juoksen sinua karkuun.

Päättelen, että menit ehkäpä syömään. Rauhoitun hetkeksi. Ensimäiset liukuportaat, pysähdyn, suljen silmäni ja nostan leukaani ylöspäin. Puhallan ilmaa ulos. Ulkona on jo viileää, sormeni ovat jäässä. Nyt on se hetki kun voin pysähtyä. Normaalisti jouksen portaat alas, mutta nyt annan itseni nauttia pysähtyneisyydestä.

Portat loppuvat, käännyn toisiin liukuportaisiin päin ja näen sinut. Tulet portaita alaspäin. Sydämestä kouraisee. Siihen sattuu, todella. Menen ripeästi toisiin portaisiin, olen varma että välissämme on ainakin kaksi ihmistä. Toivon niin.

Tiedän että näet minut. Tiedän että luulet minun tulevan länteen. Portaat loppuvat, mp3-soittimessa soi Scandinavian Music Group. Edessäni on hidas nainen, ja pelkään etten ehdi pakoon jollen mene ohi.Käännyn tottuneesti itään ja sivusilmälläni näen että metrosi tuli, sinun on juostava siihen. Kävelen eteenpäin, etten sortuisi katsomaan taakseni.

Pysähdyn, sydän hakkaa. Pää on sekaisin. Tekisi mieli lähteä perään.

Niin monta kertaa olen halunnut kääntyä ympäri ja suudella sinua. Keskellä kaupunkia, välittämättä muista ihmisistä. Haluan tietää mitä utuisille silmillesi kävisi, jos juttelisin kanssasi. Käteni tärisevät edelleen. Olet niin kaunis.

Tietäisitpä vain. Ymmärsin sen eilen illalla. En halua mitään niin paljon, kuin laihtua. Tiedän ettet ymmärtäisi. Suojelen sinua. En halua tästä konkreettista.

Haluan ainoastaan olla edelleen se tyttö, joka nojaa ruokavälkillä ikkunaan, kirjoittaa pieneen vihreään, tuunattuun vihkoonsa runoja Pojasta, joka istuu 20m päässä tytöstä vasemmalle, poistuu ainoastaan kymmeneksi minuutiksi, syömään. Tyttö juo Coca-Cola Zeroa, ei ainakaan mene syömään. Sen sijaan itkee vihkoonsa ääneti runojaan, sitä ettei osaa sanoa sanaakaan tälle pojalle. J olet mailman suloisin ihminen, mutta minusta ei seuraa sinulle mitään hyvää.

Minusta on mukavaa, että kun olen ihmisten ympäröimä, kerron vitsin jolle kaikki nauravat. Vaikutan oikeasti sosiaaliselta. Näen sinut, istut yksin käytävällä, nojaten kaappeihin. Katseestasi näkee, että tiedät minun olevan yksinäinen. Näen katseestasi oman tyhjyyteni.

Minusta on mukavaa, että kun käytävä on täynnä oppilaita, minulla on kiire tunnille. Huomaan sinut yhtäkkiä vastassani. Huomaan että katseemme kohtasivat. Hymyilet ujosti. En osaa reagoida. En tiedä hymyilinkö takaisin.

Uskon, että osaat aavistaa, että minulla on syyni olla hiljaa. Näet miten esitän sosiaalista, mutta tiedän että tunnet sen ihollasi, miten kolmannen kerroksen käytävä on ruokavälkillä vain meidän, huolimatta siellä lorvivien oppilaiden määrästä. Miten se 20m on täysin olematon välillämme. Tunnen miten liikutat kynääni ja pistät minut kirjoittamaan runoja, runoja siitä miten minuun sattuu kun katsot minuun. Tiedän että siellä, vasemmalla, vihko täyttyy nuoteista ja lyriikoista. Olen varma, että kuulun edes yhteen. Lupaathan sen.

Halaun että ymmärrät, tämäkin on minulle liikaa. Minun pitää saada olla yksin vielä hetki. Vielä muutama kuukausi. Sitten painoni on siellä, missä sinä saat minut.

Kohta on jo perjantai. Metron liukuportaat haisevat ihmisen virtsalle, en ole varma johtuuko se miehestä edelläni. Ei kiinnosta. Perjantaina lintsaan viimeisen tunnin koulusta, otan kaikki valtavat laukkuni kaapista ja vien itseni rautatieasemalle. Siellä kämppikseni odottaa. Nousemme junaan ja tapaamme Hämeenlinnassa paljon ihmisiä, suurin osa minulle tuntemattomia.

Hämeenlinnassa meitä odottaa vapiksen bussi, täynnä värikkäitä ja hauskoja helsinkiläisiä. Sain heiltä kyydin Poriin. Koko viikonloppu Porissa. Porissa tapaan lisää ihmisiä, Porissa voin yhdistaa kaupunkimaailmani maalaiseen. Näen kaikki vanhat tuttuni. Ihmisiä näkee liian harvoin. Värikkäitä tai ujoja.

Olen kaivannut nuortenpäiviä pitkään. Näen kaikki "maalta" tulevat ystäväni. Ne kenen luota muutin pois. He ovat tulleet Poriin omilla autoillaan. Rakastan jokaista. Ei väliä, tyttöjä tai poikia. Rakkaimmat ystäväni, 2 tyttöä ovat siellä. En ole nähnyt toista kahteen ja toista kolmeen viikkoon. Minua itkettää. Kaipaan heitä. Turrun ikävään. Ainoat ihmiset jotka aavistavat edes, että luonteeni on minulle hankala.

En ehkä kerro heille, mitä minulle kuuluu. En kerro heille J:stä. Olen aina ollut kolmikosta se, joka ei seurustele. Se joka vihaa poikia, se joka ei puhu henkiläkohtaisista, se joka ei mene koskaan naimisiin, se joka virtaa vapaana kuin taivaan lintu. Olen se, jota eivät tunteet häiritse. Se vaeltaja, joka menee ja tulee miten haluaa, se jonka menemisiä ei ihminen määrää. Olen se jonka sydämen ympärillä on valtava muuri, ja jolta kukaan ei odota valtavia paljastuksia ihmissuhteissaan. Haluan tämän takaisin.


Rakkaudella sinulle J
- 3. kerroksen tyttö

p.s. et ehkä saa minua lopettamaan laihduttamista, mutta täytit pienen vihreän vihkoni. Se oli tarkoitettu ainoastaan tunnilla piirtämiselle, tai tärkeille muistiinpanoille. Sen sijaan sinun sielusi runoili vihkoni täyteen, joten lähes pakotit minut ostamaan uuden vihon. Kovakantisen. Annan sille nimen, kunhan se ensin on täysi ja annan sen sinulle kun lukio loppuu. Kun tiemme erkanevat, emmekä enää koskaan kohtaa. Kun olen vapaa jälleen. Saat sen. Sen mukana tulee jotain niin suurta, ettet ehkä ymmärrä, mutta annan sen Sinulle silti.

Luotan sinuun.